Kehittyvät tuotantoverkostot ovat menestyksemme edellytys!

Suomen kilpailukyvyn kulmakivi on tuotantorakenteiden monimuotoisuus ja sen tiukka kytkentä osaamiseen. Taustalla julkisilla varoilla rahoitettu tutkimus ja kehitys (yliopistot, korkeakoulut),  koulutus kokonaisuudessaan sekä yksityisen sektorin panostukset osaamiseen. Kansantalouksien monimuotoisuuden mittarilla (Economic Complexity Index) tarkasteltuna Suomi on kymmenen sakissa jossa kärkitiloja ovat pitäneet Japani, Sveitsi, Saksa, Etelä-Korea, Ruotsi, USA, Itävalta, Tsekki, Singapore. Suomen tila on ollut 7-8 kieppeillä.  Millaisia tuotteita verkostoissa tuotetaan? Miten ja kenelle?  Miten hankinnat ja logistiikka on organisoitu? Miten tuotteet sijoittuvat suhteessa; kysyntään maailmalaajuisesti ja oman kansakunnon kokoon ja talouteen? Siinä osa edellä mainitun mittariston muuttujista.

Japani on ollut malliesimerkki kyvystä rakentaa kilpailukykyinen ja kompleksinen verkostotalous, jonka tuella maa on kehittynyt ja menestynyt sotien jälkeen. Karrikoidusti tilanne olisi ollut lähes vastaava, jos kaikki suomalaiset olisi sijoitettu Ahvenanmaalle rakentamaan tulevaisuuttaan. Taito ennakoida kysynnän trendit maailmanlaajuisesti, kyky-  ostaa, jalostaa verkostoissa, tarvittaessa ”kopioida parhaita käytäntöjä” ja kehittää kustannustehokas jakelu. Siinäpä ne Japanin menestystekijät toki unohtamatta työn arvostusta ja organisaatioiden joustavuutta mukautua nopeisiinkin suhdannepiikkeihin.

Mutta, jossain tulee raja vastaan nopealle kasvulle kansantalouden mittareilla mitattuna. Olemassa olevien rakenteiden (toimialat, tuotteet, osaaminen) kehittäminen vie niin suuren osan verkostojen elinvoimasta, ettei uusien kysyntä-alojen valtaamiseen riitä panoksia. Tässä Japani kohtasi rajansa runsas 10 vuotta sitten ja näin on käymässä mm. myös Saksalle. Vaikka rahaa on ja bruttokansantuote per hlö korkea, niistä ei ole nopean kasvun lähteiksi. Näille talouksille, joihin Suomikin kuuluu, on myös ominaista, että osaajat ikääntyvät suhteessa kokonaismäärään. Robotit, automaatio ja digitalisaatio ”uitetaan” verkostoihin, jotka ovat ennestään kompleksisia ja maailmanlaajuisia.

Mielestäni, mitä pienempi populaatio (= oma kysyntä) ja mitä vähäisemmät omat raaka-aineet, sitä mahdottomampi on vastata tilanteeseen muuten kuin olemalla mukana verkostojen edelleen kehittämisessä. Koko kansantalouteen ja ihmisten hyvinvointiin liittyvä kehittämisvastuu Suomessa on enenevässä määrin siirtynyt elinkeinoelämälle. Viennin tärkeyttä ajatellen monimuotoisten tuotantoverkostojen varaan. Jos tätä ei laaja-alalaisesti ymmärretä, hyväksytä ja huomioida myös poliittisessa päätöksenteossa ja ”Suomi-vision” suunnittelussa, jatkuu epämääräisessä tilassa kulkeminen. Epämääräisen tilan mittareita puolestaan ovat mm. työttömyys, syrjäytyminen, eripura ja väärien päätösten määrän kasvu.

seppokalevi
Sitoutumaton Kontiolahti

Kansainväisessä liiketoiminnassa noin 45 vuotta. Keskeiset kohdemaat Iso-Britannia, Saksa, Hollanti, Puola ja Venäjä. Liikkeenjohdon konsulttina/yrittäjänä, kouluttajana ja hallitusammattilaisena alkaen 1988. Harrastukset musiikki ja kirjoittaminen sekä maailman menon seuraaminen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu