*

seppok Uutta työtä syntyy panostamalla vastuulliseen ja motivoituneeseen yrittäjyyteen

Nyt menee lujaa – mutta menköön!

Suomen ulkomaankaupan positiivinen kierre hyytyi Venäjän talouskriisin seurauksena. Mutta ilahduttavaa on todeta vientisektorin ketteryys hakea uusia markkinoita ja petrata kilpailukykyään. Vientiyritysten määrä on vaikeuksista huolimatta jatkanut kasvuaan vuoden 2008 määrästä/16 000 kpl, ylittäen vuonna 2015 jo 20 000 määrän. Merkille pantavaa on, että vuodesta 2012 vuoteen 2015 vientiyritysten määrä kohosi vain tuhannella (19 000/v2012 – 20 000/v2015). Viime vuonna vientiyritysten määrä kohosi ennätysvauhtia ollen 21 000 kpl (lähde EK). Kasvu on kohdistunut pienemmän pään ja viennistä jalansijaa hakeviin yrityksiin.  Luottamus Suomeen liiketoiminnan kehittämisympäristönä on vahvistunut. Se johtopäätös tästä on vedettävissä.

Viime viikolla olin kuuntelemassa näkemyksiä viimeisistä valtakunnallisista ja maakunnallisista barometreista. Todella miellyttävää kuultavaa. Kaikkien ”veturisektoreiden” (teollisuus, rakentaminen, palvelut) ennusteet olivat edelleen kohentuneet. Tämän aamun uutiset kertovat, että maaginen 5 miljardin raja viennissä ylitettiin maaliskuussa. Näyttäisi siltä, että ollaan siirtymässä lievään ”ylijäämätalouteen”. Tukea pidemmällä aikavälillä tulee telakkateollisuudesta ja autoteollisuudesta. Lisäksi metsäjätin investoinnit Äänekoskella pyörähtävät käyntiin loppuvuonna. Euroopan ja erityisesti EU:n ja euroalueen vakaus on paras takaus Suomen elinkeinoelämälle. Jos elinkeinoelämä voi hyvin – se antaa todellisen perustan kääntää Suomi niminen valtio oikealle kurssille. Ja lopettaa velkaantuminen.

 

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/vienti-vetaa-nyt-kovaa---maaginen-viiden-miljardin-rajapyykki-rikkoutui/ByLyy3a3

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (64 kommenttia)

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Jääkö käteen mitään kun on sössitty Talvivaarassa ja Kreikan tuissa?
IL 8.5

Taitaa luottoluokitus pudota Kreikan tasolle?

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Noinko koville otti positiiviset uutiset. Sorry.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Ei ottanut.Totesin vain faktat. Hallituksen toimet osoittaa sen myös että ovat tietoisia siitä.

Jos jo -14 KL
" Salaiset vientiyritykset hyvässä vedossa"!

Ja jo ennen leikkauksia ja Kikyä tiedettiin että kun Saksa ja Ruotsi nosti palkkoja
meidän kilpailukyky parani huomattavasti.
Ilman Kikyyn pakottamistakin.
Samoin oli tiedossa jo viennin piristyminen.
VM asiantuntijavirkamiehet ja Pankkien ekonoomit on kyllä niistä hallitukselle kertonut ennen hallitusneuvotteluja.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #5

"Samoin oli tiedossa jo viennin piristyminen.
VM asiantuntijavirkamiehet ja Pankkien ekonoomit on kyllä niistä hallitukselle kertonut ennen hallitusneuvotteluja."

Ohoh! Onpa suurta viisautta kun virkamiehet ja "ekonoomit" tietävän hallituksen kokoonpanon ennen hallitusneuvotteluja. Hämmästyttävää älykkyyttä - sanoisin jopa nohevuutta. Onkohon ne tienneet senkin, että uusia vientiyrityksiä syntyy 5 kertaa enemmän kuin viitenä edellisvuotena yhteensä. Hämmästyttävää.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #7

Aivan.Ne luvuthan laskettiin vasta kun hallitusta alettiiin koota? Vai mitä?

Kyllä niitä lukuja seurataan koko aika pitkälle tulevaan .Vai lonkaltako sitä suunnitellaan eri toimenpiteitä esim.SOTE ?

Käypää TEM/VM sivuilla niin huomaat miten pitkälle ennusteita on tehty.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #28

TEM ja VM eivät kyllä tiedä höikäsen pölähtävää miten kysyntä maailmalla tulee etenemään. Ja miten suomalaiset yritykset pystyvät ja aikovat siihen vastata. Eivät he tiedä etukäteen, miten Aasian taloustilanne kehittyy, tapahtuuko Brexit, valitaanko Trump, miten käy Le Penin, miten syksyllä Merkelin ja aloittaako Putin uusia juttuja. Miten terrorismi kehittyy. Nuo siis poliittisia vaikuttimia myös yrityselämään. Sitten vielä energia ja rahamarkkinat + teknologia. Blogissa on kysymys viennistä ja sen näkymistä. Suosittelen opiskelua liittyen kansainväliseen liiketoimintaan. Muuten tulee lauottua hazardeja, joilla nauratetaan seurakuntaa. Sitä varten olisi Vapaavuoro. Toki saa täälläkin hauskuttaa väkeä.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #29

Totta.Ei tiedäkkään etukäteen.Siksi on vatulointi-hallituksen turha rummuttaa mitään.
Työllisyys,viennin veto,talouskasvu on paljon epävarmuustekijöitä juuri mainitsemisien asioiden takia. Jota ei edes Kakkaralla pysty ennustamaan.
Tämäkin nousu ehkä hetkellistä.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #47

Kannattaa nukkua yön yli niin asiat selkenee.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #47

"Tämäkin nousu ehkä hetkellistä."

Tämä on totta. Sen takia pitäisikin luoda sellainen systeemi ja järjestelmä, että kilpailukyvystä, viennin vedosta ja työllisyydestä voidaan pitää kiinni omin toimin, emmekä olisi riippuvaisia esim. siitä mitä Ruotsin tai Saksan työmarkkinoilla tapahtuu, tai siitä onko investointitarvikkeilla maailmalla kysyntää.

Suomen tuotantokyky on kaikissa olosuhteissa niin pieni, että se määrä investointitarvikkeita minkä Suomen väestömäärällä pystytään tuottamaan, menee maailmalla kaupaksi kaikissa olosuhteissa.

Tästä taloudessa on kysymys, eikä siitä miten Suomessa kulutetaan. Suomessa kulutetaan jokatapauksessa ulkomailta tuotettuja kulutustarvikkeita, koska Suomessa ei ole kotimaista kulutustarviketuotantoa ja jos jotain on, se tuotanti on kansainvälisesti markkinoitua, eikä Suomen kulutus ole niiden yritysten kohdalla ratkaisevaa.

-------------

Tällä hetkellä on valitettavasti niin että Suomen kilpailukyvystä ei pystytä Suomessa päättämään, jäykkien rakenteiden takia. Suomen kilpailukyky ratkaistaan kilpailijamaissa, kuten Saksassa ja Ruotsissa. Suomen kilpailukyvyn paraneminen ratkeaa siitä päättetäänkö Saksassa ja Ruotsissa heikentää niiden maiden omaa kilpailukykyä, vai päätetäänkö siellä parantaa oman maan kilpailukykyä. Näissä maissa päätetään kuitenkin omasta kilpailukyvystä ihan itse, toisin kuin Suomessa.

Kilpailukykyä ei sitten paranneta rahan arvoa rukkaamalla, vaikka moni siihen uskoo, vaan kilpailukykyyn vaikuttaa tietenkin se miten hyvää laatua pystytään tekemään, millaisilla kustannuksilla, ja siitä miten markkinointi saadaan onnistumaan.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

→ 1/M-LK: ”..kun on sössitty Talvivaarassa.. ”

Ymmärtämättömyyteni tekee minulle aina tepposet. Talvivaarassakin minua epäilyttää, että joku tai jotkut ovat ennakkoon ottaneet huomioon, että tähänkin tilanteeseen voidaan joutua ja ettei pidä polttaa ainakaan omia näppejään.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Nyt menee lujaa – mutta menköön!''

Jos luku olisi kaksinumeroinen, niin hehkutus olisi paikallaan. Nyt kasvu on edelleen hitaampaa kuin EU:ssa keskimäärin.

Suomi on karu maa. Siellä asuu nöyrä ja yksinkertainen kansa.

Talouskasvun myötä on verokiilaa jo korotettu. Kaikki eivät opi ulkomailla mitään taloudesta.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Nöyryys on ilomme ja melkeimpä intohimomme. Osa ns. yrittäjistä ei kestä nöyryyttä vaan lähtee käpälämäkeen. Mutta täytetään oikein. Ja niin näyttää tapahtuvan. Kiitos nuoren nöyrän sukupolven.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#8
Talkootöissä meni ruoka verolliseksi, niin oli pakko muuttaa pois.

Älä viitsi Seppo. Et usko itsekään juttuasi.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #9

Kyllä Suomessa yrittämisellä pärjää. Jopa Pohjois-Karjalassa. Oma yrittäjäjuttuni täyttää pian 30 vuotta. Siihen mahtuu myös hallitushommia noin 20 yrityksessä, joten jonkinlaista näkökulmaa on muodostunut, miten kehitetään ja menestytään. Toki nöyrästi ja pitkäjänteisesti työtä pitää tehdä. Hienoa että yrittäjyys on Suomessa voimissaan ja kaikki omatkin lapset (3) ovat omaksuneet yrittäjän polun hyväksi vaihtoehdoksi.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #14

#14
''Kyllä Suomessa yrittämisellä pärjää. Jopa Pohjois-Karjalassa.''

Pärjäähän Suomessa tekemättä mitään. Kaikki ei vaan tyydy niin vähään.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

En haluaisi olla ilonpilaaja, mutta tästä tullin tiedotteesta paljastuu totuus:
"Lähes kaikkien tärkeimpien tavararyhmien vienti kasvoi maaliskuussa. Huomattavinta kasvu oli sähköteknisten koneiden ja laitteiden, teräksen ja öljyjalosteiden kohdalla. Myös kuljetusvälineiden, sahatavaran ja kemianteollisuuden tuotteiden vienti kasvoi nopeasti. Teollisuuden koneiden ja laitteiden sekä paperin ja pahvin viennin arvon kasvu oli vaatimatonta. Pientä viennin arvon laskua tilastoitiin paperimassan kohdalle.
Raudan ja teräksen sekä malmien tuonti kasvoi tavararyhmistä jyrkimmin. Myös öljyjalosteiden ja raakaöljyn tuonti oli nousussa. Koneiden ja laitteiden sekä kuljetusvälineiden tuontiin kirjattiin laskua."

Kasvu perustuu pitkälle tuontiraaka-aineiden kuten malmien, teräksen ja raakaöljyn jalostukseen ja tämän euromääräinen kasvu taas on seurausta euron heikkoudesta. Kauppatase pysyy sitkeästi negatiivisena. Sähkötekniset koneet ja kuljetusvälineet edustavat ainoina hieman korkeamman jalostusasteen tuotteita, eli tuottavuus pysyy edelleen aika heikkona.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

'' Sähkötekniset koneet ja kuljetusvälineet edustavat ainoina hieman korkeamman jalostusasteen tuotteita, eli tuottavuus pysyy edelleen aika heikkona.''

Tuohon ongelmaan ei ole edes näköpiirissä korjausta.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Et pilannut iloa - päinvastoin. Kuten tullin tilastotkin vahvistavat,Suomen teollisuus on kansainvälisesti voimakkaasti verkottunutta. Mutta pystymme jalostamaan ja markkinoimaan. Näinhän on vuosikymmeniä ollut jopa öljyn kohdalla (mm. vienti Hollantiin). Olen samaa mieltä, että tuottavuudessa on vielä paljon kehittämistä, mutta suunta on hyvä. Investoinnit PKT-sektorilla eivät ole vielä kunnolla lähteneet käyntiin, mutta sellainen hytinä itsellä on (omat teollisuuden verkostot), että parempaa on luvassa.

Erityisen iloinen olen barometrien tuomasta näkemyksestä seuraavalle puolelle vuodelle. Ne ovat tilastojen valossa pitäneet hyvin paikkansa (15 vuotta historiaa). Pohjois-Karjalassa teollisuuden saldoluku on 53 (edellinen syksyltä 35), rakentamisen 49 (edellinen 29 ja palvelut 43 (edellinen 0). Kaikki saldot olivat vielä syksyllä 2014 reilusti pakkasella ja vielä syksyllä 2015 lukuunottamatta teollisuutta. Myös tilauskannat sekä teollisuudessa että rakentamisessa ovat nyt hyvällä tasolla. Luvut ovat hyvin samansuuntaiset barometrien valossa koko Suomessa. Joten on tälle meikäläisen ilolle faktaa taustalla. Ei johdu pelkästään hyvistä yöunista. Mutta tiedän ja vaistoan, ettei nämä positiiviset näkymät kaikkia ilahduta. Omat näkemykset murenevat ja omaa pahaa oloa joutuu purkamaan johonkin muuhun.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kommenteista huomaa Suomalaisuuden, ei niin hyvää, ettei sitäkin voi paskaksi haukkua, normaalia toimintaa Suomalaisilta.

Ai, no onhan siellä kommenteissa vakio ulkomaalainenkin pätemässä :) Puheenvuoron viisaat koolla.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

No onneksi negatiivisen kierteen vaalijoita on loppujen lopuksi selvä vähemmistö. Toki äänen perusteella voisi luulla toisinkin. Ja hyvähän se on olla paikka, missä näkemystään ja pahaa oloa voi tuoda esille. Kun sattuu vielä samanmielisiä "pöydän ympärille" niin mikäs sen "mukavampaa".

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

→ 13/PR: ".. ei niin hyvää, ettei sitäkin voi paskaksi haukkua.."

.. ja jos ei muuta haukkumista keksi, niin aina voi haukkua muut haukkujat.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Näin Eurooppa -päivänä ei voi jättää EU-jäsenyyden merkitystä huomiotta !

https://www.diplomaatia.ee/en/article/eu-membershi...

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Lämpenee hitaasti kuin Suomen suvi, mutta kohta pukkaa hellettä.

Risto Salonen

Meillä sataa lunta.
Kasvusta huolimatta lunta tulee tupaan, jos ei kasvuprosentti nouse 3-4:ään.
Työllisyyden pitää nousta yli 72:n ja työttömien määrän laskea vähintään 150 000:een. Niin ja kasvun pitää olla kestävällä pohjalla.
Yksittäiset valonpilkahdukset ovat tietysti kannustavia, mutta jos kasvumme on kokoajan vähäisempää kuin EUssa keskimäärin niin ei hyvä.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Laitahan Risto reippaasti kuva esille. Kasvumme on menossa - näin uskon jo toisella vuosipuoliskolla yli EU:n keskitason. Tärkeää on nyt suunta. Se on ylöspäin ja siitä pidetään kiinni. Historiaan ei kannata vihkiytyä. Tämä päivä ja huominen luovat joka hetki uusia mahdollisuuksia. Ainakin yrityselämässä pyrkimys toistaa ja kehittää onnistumisia on paljon tehokkaampaa (ja mukavampaa) kuin epäonnistumisissa kieriskely. Toki virheistäkin opitaan jotain, mutta ei se oppia onnistumisista vastaa.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #21

#21
Noin se ei mene. Lyödään vaikka Koli vetoa. Jos Koli ei onnistu, niin pullo kolinaa.

Eikös sitä teilläpäin juoda?

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #23

Kolinaa löytyy aina baarikaapista. Joka kerran kun ottaa ranskalaisen, italialaisen tai saksalaisen viinipullon - kolahtaa. En pelkästään eurooppalaisuuden vaan myös laadun takia suosin oman markkina-alueen viinejä.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #25

#25
Hyvin on baarikaappi varustettu, kun kolinaa eli 4711 löytyy myös valikoimista.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Korvikealkoholi

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #26

4711 oli ennenvanhaan Helsingissä myrkytyskeskuksen puhelinnumero mutta sitten ne muuttivat juuttaat sen.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #31

#31
Spurgut tuoksuivat ennen hyvältä ja raikkaalta. Illodin oli toinen lempijuoma, jota edelleen Lapissa juodaan.

Sairaassa valtiossa on sairaat juomat. Ei ihme, että talousihme antaa odottaa itseään.

Heikki Turusen mukaan PK:ssa juodakillitetään kiljua. Tallinna on liian kaukana.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

"Sähkötekniset koneet ja kuljetusvälineet edustavat ainoina korkean jalostusasteen tuotteita" Höpö, höpö, kyllä esim. Uudenkaupunkin autotehtaan "mersut" tai vaikkapa Mayerin Turun telakan loistoristeilijät, Valmetin paperikoneet, tai Koneen hissit ovat korkean jalostusasteen tuotteita jotka vaativat korkeaa osamista kaikilla tasoilla. Olisiko suomalaisten, varsinkin hieman varttuneemman sukupolven jo aika lopettaa väheksymästä omaa osaamistamme, mutta onneksi nuorisomme ei näin tee vaan uskovat itseensä ja liikkuvat maailmalla kuin kalat vedessä.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Näinhän se on. Kyllä taantumat ovat siivonneet/siirtäneet matalan jalostusasteen tuotteet pääosin ulos Suomesta. Hyvänä esimerkkinä ovat metsäkoneet (pyöräharvesterit) joissa Itä Suomalaiset tuotantolaitokset hallitsevat noin 70% maailman markkinoista. Tällaisilla tuotteilla joitten määrällinen kysyntä on muutamia tuhansia/vuosia ja markkinat sirpaloituneet eri maanosiin, suomalainen osaaminen ja automaatiolla tuettu tuotanto ovat vaikeita vallattavia. Ja työllistävä vaikutus toimittajaverkostoineen tuhansia. Viennin lisäksi myös tuontia korvaava teollisuus on ollut koko EU-alueella myötätuulessa. Laatuvaatimukset ovat kiristyneet ja toimitusajat nopeutuneet. Edelleen EU:n sisämarkkinoilla on mielestäni tilaa nostaa omavaraisuutta. Viiden prosentin nostaminen tietäisi 300...500 miljardin lisäystä liiketoiminnan arvoon jos ja kun vienti pystytään säilyttämään saavutetulla tasolla.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Saksa on erinomainen kumppani ja esimerkki Suomelle. Farnkfurter Allgemeine uutisoi avoimien työpaikkojen nousseen kaikkien aikojen ennätykseen Saksassa. Yli miljoona työpaikkaa olisi tarjolla. Eikä pelkästään lännessa vaan myös entisen DDR:n alueella. Yli 800 000 lännessä ja lähes neljännesmiljoona idässä. Valtaosaan vaaditaan koulutus. Noin 20% avoimista työpaikoista ei edellytä ammattikoulutusta. Tämä tietää sitä, että saksalaisten innokkuus investoida lähialueen maihin ei ainakaan ole laantumassa. Tästä Suomikin saa osansa ja siihen meidän elinkeinoelämän kannattaa satsata. Ranska tulee Macronin valinnan jälkeen kuulumaan hyötyjiin. Iso-Britanniasta en olisi lainkaan niin varma? Vaikka Saksa vastasi noin puolella koko EU:n viennistä Venäjälle ennen Venäjän talouskriisiä, on saksalainen yritysmaailma pystynyt toipumaan nopeasti.

http://www.faz.net/aktuell/wirtschaft/konjunktur/n...

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Saksalaisista kumppaneista puheen ollen, Turun telakan saksalainen johtaja Jan Mayer tänään Turku Yle:n kautta ilmoitti Mayerin telakan kasvattavan työvoimansa kolminkertaiseksi, telakka työllistää tulevaisuudessa 20.000 työntekijää, itse telakalla tästä työskentelee vain pieni osa, loput alihankintaketjuissa, joten "lujaa menee, mutta menköön"

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#30
Ilman Saksaa ei Suomi pärjää. Kopioikaa heidän alkoholilakinsa, niin saatte matkailun kuntoon.

Suomi on kuitenkin vanha maakunta.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Ei kiinalaiset juuri viinasta välitä. Matkailu elää niinikään nousukautta. Kiinalaiset rynnivät. Venäläisetkin ovat palanneet pikkuhiljaa. Rahat riittää helpommin tänne asti ja on turvallisempaa. Hyvin menee mutta menköön.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Näitä uutisia kaivataan ja niitä nyt on tullut ja tulossa. Telakkapuolella toimitusverkostot tekevät yli 80 % laivan omakustannushinnasta. Muuten ei tomitusaikoihin ja tehokkuuteen kyettäisi (kapasiteetti vaihtelee valtavasti laivan eri tekovaiheessa). Tännekin sataa ihan kunnon murusia (tilauksia). Kyllä Turulle menestystä suodaan mielihyvin. On siellä todella vaikeita aikoja ollut ajan saatossa. Tuttu telakka minullekin jo vuodesta 78 saakka.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#34
Seppo kielimiehenä tietää termin "Settle for less"

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #36

Ab und zu. Sometimes. Mutta todella hienoa, että huomennakin suomalaiset yritykset tekevät tulosta ja luovat työtä enemmän kuin tänään.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Onneksi Rinne ei ollut puheenjohtaja/valtiovarainministeri vielä STX-päätöksen aikaan...

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/demari...

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Sanopa muuta. Joskus on politiikassakin tuurin tynkää.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Kylläpä Pekalle ja monelle muulle, joita voisi pahalla tahdolla "käpykaartilaisiksi" nimitellä Suomen talouden nousu taantumasta ottaa koville.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

No - onneksi tulee yrittäjiä kotimaasta sekä mm. Baltian maista ja Saksasta tilalle. Kuten aikaisemmin totesin - täytetään oikein. Ja tämähän on sitä kansainvälistymistä parhaimmillaan. Mennään sinne missä ei ruoho viherrä...vielä kunnolla. Menestyvä lähialue (Venäjä/ Karjala - Pietari mukaanlukien) tukee myös Suomen menestystä.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''No - onneksi tulee yrittäjiä kotimaasta sekä mm. Baltian maista ja Saksasta tilalle. Kuten aikaisemmin totesin - täytetään oikein.''

Sehän on pakko, kun tuhositte ja ryöstitte 66.000 suomalaista yrittäjää.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #40

Joskus yrittäjän riski toteutuu. Se kuuluu tähän touhuun. Ettei vain olisi ollut 66.001?? Operatiivisilla tempuilla kun ei korjata strategisia virheitä. Ne jotka tämän ovat tajunneet pääsevät karikoitten ylitse. Harmi, että kuulut tuhottujen ja ryöstettyjen joukkoon?? Ehkä? Mutta kuten Pekka Lipponen sanoi - onneksi sentään on henkikulta on tallella. Toki ei kaikilla. Kaksi hyvin läheistä yrittäjäystävää poistui 90-luvun alussa - nuorena.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #41

9.5.2017
ESS/uutiset.
Iiro Viinanen vastaa Salmiselle:
1990-luvun devalvaatioiden maksumies oli duunari, omalla markalla ei olisi selviytymisen mahdollisuutta

Viinanen ottaa kirjoituksessaan esimerkiksi muun muassa 1990-luvun devalvaation. Se sai Viinasen mukaan aikaan
"paljon ruumiita yrityskentässä". ( 65 000 PK-yritystä nurin.15 000 itsemurhaa) Toinen maksumies oli duunari.
20,2% työttömyys yli 530 000työtöntä.
Tuposta 3 mrd/työnantajille
Kelan sosiaaliturvasta 30 Mrd/pääomille
141 Mrd KOP ja SYP pankkitukiin. Edm.taskuilta.
lähde:
Yle/elvä arkisto-90 luvun lama /VM asiakirjat

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #49

Kannattaisiko mennä jopa 1800 luvulle mistä löytyisi ruttoa ja muita epidemioita. Tai 1930 lamaan. Alkaa olla taas kerran kaukana itse blogin aiheesta. Nuo 90-luvun asiat on käsitelty satoja kertoja jo täällä puheenvuorossakin.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #54

No joo. Mutta valtionvelassa on vieläkin tuon ajan velkaa .Paljonkos sitä velkaa nyt olikaan? Ärähtikö luottoluokittajat jo Kreikan tuista? Paljonkos se Suomi on menettänytkään vipeissä?
"Näin Suomi tekee rahaa"! M.Vanhanen US -10
Entä jos luottoluokitus tippuu Kreikan tasolle?
Historiaa ei pidä unohtaa,kaikki vaikuttaa kaikkeen nykypäivässä.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #41

#41
Seppo paljasti jo korttinsa. Ammattiyrittäjää ei voi huijata.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #57

Vaikeuksien kautta eteenpäin. AAA-kerhossa (ei kilju) on tullut oltua jo pidempään. Myös 2008-jälkeisen pienehkön laman yli. Ja aikomus on pysyä.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Elämässään menestynyttä Pekkaa harmittaa muiden alisuorittaminen.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Kyllähän Suomen surkeasti hoidettua telakkateollisuutta saa taas hehkuttaa noususta kun juuri toiminnat ajettiin alas korealaisen yhtiön kyllästyttyä toimimaan telakan omistajia. Suomen telakat ovat olleet heittopusseina siitä lähtien kun Suomi ulokoisti telakoiden omistamisen. Tuollainen Oasis luokan risteilijä on niin suuri kauppa että siinä saa tehdä viisi juuri luovutettua pikkuristeilijää saadakseen saman määrän miestyövuosia ja Vapaavuori luovutti 1.5 miljardin kaupan Ranskalle pelatessaan napeilla.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Jahas. Makkosesta sukeutui telakkateollisuuden asiantuntija. Ymmärrän, että monia harmittaa tavattomasti kun Vapaavuori ja kumppanit hoitivat viisaasti neuvotellen telakkateollisuuden henkiin. Ja niin, ettei bisnekset lepää veronmaksajien sylissä. Suomelle sopii oikein hyvin vakaa tilauskanta usealta asiakkaalta ja mieluummin pienempiä yksiköitä. Korealaisen yhtiön riskinottokyky loppui ja miksi rasnkalaisille mennyt laiva olisi pitänyt ottaa alihintaan? Ja tulihan sieltä meidän toimittajaverkostolle merkittävä määrä tilauksia - tosin rahojen saanti ei ole ollut helppoa tappiolla myydystä laivasta. Telakan väki Mayerin völjyssä alihankkijoineen on nykyisin tyytyväisempää kuin juuri koskaan. Kasvollinen perheyhtiö yhteisestä unionista hoitaa hommia niin, että tännekin riittää muutaman sada työvuoden panos. Iloitse sinäkin Makkonen pohjoiskarjalaisten työntekijöiden rinnalla. Ihan hyvältä tämä saksalaisella vipuvarrella tuotettu hyvinvointi tuntuu Uuttakaupunkia myöten. Vuosi sitten tänne päin etabloitunut itävaltalainen Binderholz osti Vapon kourissa kituneet sahat. Nyt investoidaan - väkeä palkataan lisää. Nurmes ja Lieksa hengittävät paljon vapaammin kuin 10...15 vuoteen. Iloitse Makkonen edes lieksalaisten työmiesten puolesta.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Duunarien selkänahasta taas kerran:

Suurin kiitos vientiluvuista kuuluu maailmantalouden kasvulle, johon Suomi on viimein päässyt mukaan.
-Tärkeänä apurina on ollut palkkamaltti,
- jonka myötä kilpailukykyero Saksaan ja Ruotsiin on pienentynyt.
KL 15.5-17

Palkkamaltti joka ei koskenut EK/MTK vain palkansaajia.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Tottahan minä kirjoitin ja se on nähty ettei ulkomainen pääoma välitä Suomen työllisyydestä pätkääkään.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Ei ulkomaalaisen tarvitse Suomen työllisyydestä välittää. Riittää kun arvostaa suomalaista työntekijää sekä suomalaista osaamista. Sitä että tekijöitä on ja koulutus toimii. Plus turvallista ja toimivaa infraa sekä yhteiskunnan vakautta. Olen ollut kahden ulkomaalaisomisteisen yhtiön hallituksessa ja varsin paljon muutenkin tekemisissä. Jarmo. Totuus löytyy kysymällä niiltä joita asia koskee. Toki sellaisia, jotka ovat saaneet syntymässä oikeassa olemisen armolahjan, näyttää olevan liikkeellä. Heh.

Hannu Rautomäki

6-7 vuoden taantuman jälkeen pikkuruisista elpymisen viitteistä huolimatta Suomessa ei tulla näkemään mitään merkittävää talouskasvua.
Siitä pitää huolen liian kallis euro, mikä toimii viennin jarruna.

Vienti on tärkein talouden indikaattori, sillä viennillä Suomi elää, eikä sisäisillä palveluilla.
Suomella ei ole eurossa käytettävissä minkäänlaisia raha- ja finanssipoliittisia työkaluja viennin edistämiseksi, joita varsin hyvässä talouskunnossa olevat Ruotsi ja Tanska omissa valuutoissaan voivat käyttää vapaasti.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Euro-Talous

Brexit vaimentaa kasvua Euroopassa

Brexit merkitsee Isolle-Britannialle suurta muutosta, jonka lopulliset vaikutukset nähdään vasta pidemmän ajan kuluessa. Ison-Britannian kasvu on erityisesti vuonna 2017 merkittävästi vaimeampaa kuin ennen EU-kansanäänestystä arvioitiin. Tämän myötä euroalueen,
-Ruotsin ja Tanskan vienti Isoon-Britanniaan vaimenee, mikä samalla heikentää erityisesti vientiteollisuuden investointeja näissä maissa ja vaimentaa kasvua hieman.
Suomenpankki-17

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Ensinnäkin Tanska on ollut kytkettynä euroon. Toisekseen Venäjän kriisin jälkeen (= ostovoima tyrehtyi) Suomen vienti ja ulkomaankauppa on entistä enemmän ollut EU:n sisällä. Saksa ja Ruotsi. Ei euro mikään kallis ole. Kysy vaikka Trumpilta. Se, millaisia tuotteita meillä (ja kullakin maalla) on tarjolla, mikä on niitten tai vastaavien kysyntä sekä mitkä ovat vakausnäkymät kullakin markkina-alueella, ohjaavat liiketoimintaa paljon enemmän kuin valuutta. Suomalainen vientisektori on hitaasti mutta varmasti edistymässä ja laajenemassa tuotetarjonnan suhteen. Vientiyrityksien määrän kasvu on voimistunut viime vuonna merkittävästi. Ulkomaiset investoinnit lisääntyneet (huom Eurosta ei haittaa). Näillä mennään. Miten kauan talouskasvu jatkuu? Se jää nähtäväksi. Ainakin töitä tehdään sen eteen. Jos eurolla ei tultaisi toimeen ja oman valuutan riskit näyttäisivät hallittavilta, vientiteollisuus voisi jopa kysellä oman valuutan perään. Tällaista ei ole ilmassa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Moni toimii ulkomailla?
Moniko on palkannut suomalaista työvoimaa?
Moniko maksaa veroja Suomeen/Suomen vai sen maan lakien mukaan missä yritys on?

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tassa-ovat-suom...

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #53

"Moniko on palkannut suomalaista työvoimaa?" Soita vaikka Lieksan, Joensuun, Turun tai Uudenkaupungin työvoimatoimistoon. Samalla voit udella miksi niin monet joutuvat (huom! joutuvat) palkkaamaan mm. puolalaisia ja virolaisia tekijöitä.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Viennin kasvu on välttämätön ehto Suomen talouden elpymiselle ja siksi positiivisesta kehityksestä kannattaa iloita.

Samalla on kuitenkin hyvä muistaa menneen alamäen syvyys. Vaikka vientimme kasvaisi tästä eteenpäin kymmenen prosentin vuosivauhtia, nykyinen hallituskausi ehtii päättyä ennen aiemman - vuoden 2007 - huipputason saavuttamista.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Savotta on iso ja monta propsipinoa tekemättä.

Toimituksen poiminnat