seppok Uutta työtä syntyy panostamalla vastuulliseen ja motivoituneeseen yrittäjyyteen

Tutkivat journalistit ja Mueller

Vuodenvaihteen tienoilla Washington Post ilmoitti palkkaavansa parikymmentä uutta tutkivaa journalistia. Arvata sopii, että New York Times lienee tehnyt samanmoisen väenlisäyksen. Noihin aikoihin pres. Trump voimisti käsitteen ”Fake News” lanseerausta.

Olin aikoinaan jopa intohimoinen amerikkalaisten dekkareiden lukija. Jotka ovat harrastaneet samoin, muistavat, että usein rikoksen ratkaisuun liittyi baareissa majaileva lehtimies, jolla oli omat verkostonsa alamaailmaan saakka. Tuskinpa asia on mihinkään muuttunut paitsi journalistein verkosto on kenttätyön lisäksi ”somettunut” ja kansainvälistynyt.

Viimeisimpänä tutkivan journalismin aikaansaannoksena on Donald Jr. Trumpin omaehtoinen twiittaus, johon liittyi vuoden takainen sähköpostiketju. New York Times olisi sen todennäköisesti julkaissut? Juniorin vastapalkattu henkilökohtainen juristi lienee ohjeistanut. Twiitti hiljensi valkoisen talon viestintäväen ja samalla paransi merkittävästi perinteikkään lehdistön uskottavuutta.

Useat tietolähteet arvelevat, että venäjäyhteyksiä selvittävällä Muellerillä on ollut tiedot käytettävissään jo aikaisemmin. Ja todennäköisesti paljon muutakin. Taannoin tapahtuneella FBI pomon Comeyn erottamisella Trump herätteli lopullisesti totuutta janoavat rikostutkijat ja erityisesti tutkivat journalistit. Vaikka Muellerin ympärille kasattu porukka on pieni, sen ulkopuolella toimiva tutkiva ”tukiverkosto” on sata – jos ei peräti tuhat päinen. Sitä päivää, kun Mueller tulee aikanaan esiin – odotellaan. Siihen arvioiden mukaan voi mennä vuosi – pari.

No – demokraattisissa maissa järjestelmä erottelee jyvät ja akanat. Yhteiskunta toimii. Kauppa pyörii ja lapset käyvät koulua kustakin presidentistä huolimatta. Mutta ulkopuolisen sekaantuminen koko järjestelmän horjuttamiseen on se suurin ja todella paheksuttavin asia. ”Hyödyllisiä idiootteja” voi jotenkin ymmärtää, mutta hyväksikäyttäjää ei. Etiikasta ja julkaisemistaan arvoista kiinnipitävän perinteikkään ammattimedian asema on ollut amatöörien hampaissa pidemmän aikaa. Isossa kuvassa ammattimedia näyttää kuitenkin toimivan valtaväestön luottamusta lisäävästi. Mm. Ranskassa kävi näin, kun selvisi venäläisten osuus Le Penin rahoituksessa. Mitä sitten aikanaan paljastuu Venäjän osuudesta USA:n vaaleihin ja vuosia jatkuneeseen Trumpin klaanin hyväksikäyttöön, tulee ilmi aikanaan. Siitä pitää tutkivien journalistien ”kansainvälinen armeija” huolen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Kyllä USA:n sisäinen meininki on nyt "Villin lännen" touhua", jota myös media tahtomattaan hämmentää. Molemmilla valtapuolueilla on ollut enemmän tai vähemmän puhtaita keinoja monissa presidentinvaaleissa. Mutta tällä tavalla vieraan sotkemista tai mukuna oloa vaaleissa ei ihan lähihistoriassa tule mieleen.

Nuo listat eivät nyt ole ajantasalla.
https://www.google.fi/search?q=USA+worst+president...

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Neuvostoliiton pyrkimys vaikuttaa Suomen presidentin valintaan ja hallituksen kokoonpanoon (mm. Kokoomuksen laittaminen paitsioon) tulee lähinnä mieleen.

Toimituksen poiminnat